Muusa

E-Pic's Dance with Dragons

s. 23.3.2013
lk musta soopeli naaras
implantoitu 02/2014
kasvattaja: Emeliina Kaukolinna, E-Pic's Ferrets

Muusa on ainut (krhm, ensimmäinen...) freteistäni, jonka ottamista en ollut suunnitellut. Odotin Muusan kasvattajalta suklaatyttöä keväällä 2013 ja jo siellä vieraillessani ihastuin toisen pentueen rasavilli lapsosiin ja harmittelin etten siitä voinut pentua ottaa. Mutta kuinkas ollakaan, minulle tarjoutuikin tilaisuus ottaa yksi tyttö kyseisestä pentueesta enkä voinut vastustaa kiusausta. Niinpä meille muutti Muusa. Muusan kanssa alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Pieni siiselirotta ei luottamustaan antanut helpolla ja pelko purkautui raivokkaana puremisena. Hetken jo mietin olinko haukannut liian suuren palan, mutta ansaittuani Muusan luottamuksen ja asetettuani sille selvät rajat, kehittyi rakkaasta tuhmelista mitä mainioin pikkunäätä. Edelleen vieraissa ja kokemattomissa käsissä saattaa Muusa olla hankala, mutta tilanne on silti parempi kuin ennen. Muusa on todella hauska ja ketterä pieni otus. Se kähisee ja sinkoilee paikasta toiseen pää viidentenä jalkana, mutta rauhoittuu mielellään syliini nukkumaan ja tuhisemaan. En voisi kuvitella elämääni ilman Möösää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti